ETUSIVU
PROJEKTIT
ORLANDO 11
YHTEYSTIEDOT


Kuva © Sebastian Ratu

ESITTELY

Ilkka Siitari, 27, yksityinen liikkeenharjoittaja ja päätoiminen opiskelija Lahdessa.

Valmistun syksyllä 2011 Lahden ammattikorkeakoulun matkailun alalta, jossa suuntaudun tapahtuma- ja kokousmatkailuun.

Opiskelujeni ohella olen töissä Lahden Sibeliustalon aulapalvelussa, jossa työtehtäviini kuuluvat mm. vastaavan naulakonhoitajan ja lipunmyyjän tehtävät. Työskentelen myös Lahden Messuilla lipunmyyjänä. Kesän ja syksyn 2010 ahersin Nelosen Dance-ohjelmaa varten toteutetun opinnäytetyön parissa.

Heinäkuusta 2011 lähtien toimin MPI Finlandin hallituksessa Vice President of Communications -tehtävissä.

Harry Potter -fanitoiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2001 lähtien. Ylläpidän Suomen suosituinta Harry Potter -fanit -fanisivustoa sekä Vuotava noidankattila -keskustelufoorumia. Vuosien mittaan olen osallistunut kirjojen julkaisutapahtumien suunnitteluun yhdessä kirjakauppaketjujen kanssa sekä järjestänyt elokuvien faninäytöksiä. Fanitoimintamme oli myös esillä omana osastonaan Lahden ensimmäisillä kirjamessuilla maaliskuussa 2008.

Neljäs Harry Potter -faninäytös järjestettiin Helsingissä marraskuussa 2010 ja luvassa on vielä yksi näytös: kokopäivätapahtuma heinäkuussa 2011.


Toiminimi Bonevent Finland on perustettu 22.10.2008. Y-tunnus: 2227994-6.

© Bonevent Finland 2010